Yhteys tökkii vai tökkiikö???

Tänään huomasin töihin tullessa, että kännykkäni ei toimi. Ajattelin sen johtuvan kännykästäni ja sen olevan rikki tai ainakin sekaisin. Mutta lopulta ihmettelin, kun mikään kännyköistäni tai puhelimista ei toiminut.

Yhteys tökki!

Ajattelin vian olevan omassa puhelimessani, ja sammutin sen ja käynnistin uudelleen. Tyhjäsin välimuistit, mutta ongelma oli ja pysyi. Puhelin ei suostunut toimimaan.

Otin käteeni työpuhelimen ja sama ongelma. Sekään ei suostunut toimimaan. Ei edes vanha työpöytäpuhelin, jota en oikeastaan töissä käytä olenkaan.

Sen sijaan netti toimi hienosti työkoneessani. Ja sillä aloin selvittää syytä ja näpyttelemään sähköpostia ihmisille. Ja unohdin puhelimet hetkeksi. Aikani asiaa ihmeteltyäni ja edelleen todeten että en saa soitettua puhelimillani, kaivoin kaikki puhelimeni ja tabletin pöydälle.

Huomasin lopulta, että verkkopalkki oli kaikissa puhelimissa miltei olematon. Siinä syy, verkko oli kateissa. Ilman sitä ei mikaan puhelin toimi.

Lopulta sain kuulla eräältä ystävältä, että vika ei ollutkaan puhelimissani, jonka olin jo itsekin tajunnut osaltani, vaan paikkakunnalla tehtiin verkonparannustöitä ja mikään verkko ei toiminut, ei DNA, ei Sonera, eikä Elisa. Olimme siis verkottomia.

Mietin mielessäni, että onneksi Taivaan Isälle ei ole tälläisiä verkkoyhteysongelmia. Linjat on aina kunnossa. Ei ole myöskään kiinni siitä millainen kännykkä sinulla on, onko Erikson, Samsung, Nokia vai Jolla tai joku muu.

Taivaan Isällä on GoDSoN ja se toimii. Jeesus on luonut yhteyden Taivaan Isään kuolemalla ristillä ja luvannut, että kuuluvuus on aina paras ja kännymalli viimeisintä muotia.

Yhteys toimii aina ja rukous menee perille varmasti. Taivaan Isä soittelee meille jatkuvasti ja lähettää viestiä olemassa olostaan niin tekstiviestein (raamattu), kuvaviestein (luomakunta) kuin puhelujen (srk yhteys) avulla. Onpa Hän mukana Facebookissa ja Twitterissä kuin muussakin sosiaalisessa mediassa. Ympärillämme on läheisiä, joille voimme toimia enkeleinä ja he taas ovat niitä arjen enkeleitä välillä meille.

Välillä olemme vain kovin huonoja pitämään yhteyttä Taivaan Isään. Koska sinä olet lähettänyt hänelle tekstiviestin, puhelun tai kuvaviestin tai edes ottanut hänet kaveriksi facebookissa???

Kannattaa kokeilla voi tulla takaisin yllättä yhteyden otto tavalla tai toisella.

Äidin rakkaus!

Äitienpäivä!

Mietin miten voisin omaa äitiäni, joka katselee maailman menoa tuolta taivaasta.
Matkaa haudalle tulee niin paljon, ettei sitä tee mielellään yhdessä päivässä.
Mietin myös mitä minulla on jäljellä muistoja äidistä.
Sukkien kutominen...
Sukkapuikkojen kilinä...
Äidin ruuat, joita oli aina runsaasti varsinkin juhlapäivinä.
Äidin herskyvä nauru...
Kukkiva puutarha...
Positiivisuutta löyty aina kaikille...
Siivouspäivä...
Lättyjä lauantaisin...

Niin lopulta tajusin asia joka ei haihdu ja katoa... Se pysyy ja kestää... Äidin rakkaus!
Siinä se se kantaa vieläkin ja sen arvo ja määrä ei ole haihtunut.
Se pitää noita ihania muistojakin yllä.
Kyllä täällä pärjätään, taidan lähettää vaan rukous terveiset.

Lankakerä sotkussa!

Lankakerä

Aivan siellä se oli pohjimpana pussissa. Niin mikä?
Pussista löytyi todella sotkuun mennyt lankakerä.



Siitä olisi pitänyt saada tehtyä jotain, mutta eihän siitä tule mitään, jos lanka on sotkussa. Vastassa oli solmuja ja sykkeröitä, ja lanka vetämällä sotkeentui vaan lisää ja kudonta työ ei edisty yhtään.
Siispä lanka poikki ja alat rauhallisesti selvittämään sotkua. Viet kerimääsi lankakerää välillä lankojen välistä ja seasta ja kerit sitä samalla siistiksi keräksi. Välillä tuntui, että eihän tuo työ etene ollenkaan, mutta lopulta sinulla on lankasotkun sijaan, kun kärsivällisesti jatkat, siisti lankakerä.

Elämässä voi olla myös välillä sotkuja ja tuntuu kuin elämä olisi sotkuinen lankakerä. Mutta pienellä vaivannäöllä yleensä sotkuista selviää. Tosin tämä vaatii työtä ja on osattava kerätä elämän lankaa kauniille kerälle.
Olen itse kiitollinen, että minulla on auttamassa noissa elämän sotkuissa Taivaan Isä ja hän lähettää usein enkeleitä myös auttamaan sotkuissa. Joskus päästään vain säikähdyksellä luullaan, että on sotku tulossa, mutta kun osaa rauhassa edetä ja katsoo mistä lanka kulkee, saa sotkut selviämään kuin itsestään. Joskus sitä jopa haluaa elämään vaihtelua ja sotkut ovat joskus jopa iloisia yllätyksiä ja eivät sinänsä edes tunnu sotkuilta. Tälläisiä sotkuja sitä selvittää välillä jopa innoissaan.

Siististä lankakerästä on taas helppoa kutoa elämän kaunista kangasta ja siinä sotkut tuovat kankaaseen vain kauniita värikkäitä läikkiä ja kangas näyttää jopa noista kohdista vahvemmalta. Hauskaa on se, että vaikka lanka näyttää monilla samannäköiseltä tulee jokaisen kankaasta oman näköinen silti.
Toisilla kangas on lyhyempi ja toisilla pidempi ja toisilla hyvin värikäs ja toisilla värittömämpi.
Toivon, että kaikki kohtaavat solmuja ja sotkuja langassaan, niin tulee elämästä paljon värikkäämpää.

Terkuin värikkään ja sotkuisen päivän kohdannut "nissa".

VAPPUA!

Teimme tänään hienoja pikku vappuviuhkoja kerhossa pienistä langan pätkistä.

Niistä tuli ihanan värikkäitä ja onnistui kaikilta helposti.

Erivärisiä lankoja kiedottiin sormien ympärille ja sitten sidottiin kiinni ja leikattiin auki ja kiinnitettiin pieniin tikkuihin.

Ja olipa kaikilla hauskaa huiskutella noilla.

Tuli myös paljon tietoa vapun perinteistä aina simasta, tippaleipään ja vappuvitseihin.

Iloista Vapun odotusta!

Pikkusiskoni reaktio! Ja yllättävä tapaaminen...

"Ehee, heh! Voi noita vanhuksia!"



Aivan noin pikkusikoni reagoi, kun kerroin avanneeni blogin itselleni ja että en ihan osaa kaikkia niksejä vielä.
Niin mutta totesin hänelle vanhakin voi oppia, kun uskaltaa rohkeasti kokeilla nuoremmista puhumattakaan.

Niin minun oven takanakin eilen painettiin rohkesti summeria ja vaadittiin huomiota. Nimen omaan diakoniatyöntekijän huomiota.

Valmistaudui ottamaan vastaan jonkun äidin, sillä olihan samoissa tiloissa menossa perhekerho, mutta yllätyin. Pienen hetken kuluttua näkyi overaosta pienen alle kaksi vuotiaaan tytön kasvot, jotka olivat aurinkoa täynnä. Taisi juuri osata kävellä ja puhe oli vielä etsinnässä. Ymmärrystä kyllä löytyi runsaasti.

Tyttönen välillä katosi oven taa ja kurkisti uudelleen aina nauraen. Eihän tuossa voinut tulla kuin hyvälle tuulelle. Lopulta päätti pieni tyllerö uskaltautua ihan syliin asti. Ja siinä ihmettelimme toimistoni ihmeelisyyksiä yhdessä. Tyttö osoitti asiaa sormella ja suusta tuli ihmettelevä "yhm?"
Löysimme tietokoneen, hassun nallen, värikkään kynän ja lopulta myös Raamatun.
Niin retki päättyi ja tyttö laskeutui sylistäni ja jatkoi matkaa, kuullessaan äidin huhuilevan häntä.


Mieleeni pullahti, että missä sen turvallisempaa kuin sylissä. Onneksi minäkin pääsen tarvittaessa syliin, Taivaan Isän syliin. Siinä on välillä turvallista olla, saan luottaa hänen armonsa. Pitääpä muistaa useammin soitella Taivaan Isän ovisummeria ja ihmetellä hänen ihmeellistä maailmaa ja uskaltaa nousta syliin.
Ihanaa päivää kaikille!