Mietin miten voisin omaa äitiäni, joka katselee maailman menoa tuolta taivaasta.
Matkaa haudalle tulee niin paljon, ettei sitä tee mielellään yhdessä päivässä.
Mietin myös mitä minulla on jäljellä muistoja äidistä.
Sukkien kutominen...
Sukkapuikkojen kilinä...
Äidin ruuat, joita oli aina runsaasti varsinkin juhlapäivinä.
Äidin herskyvä nauru...
Kukkiva puutarha...
Positiivisuutta löyty aina kaikille...
Siivouspäivä...
Lättyjä lauantaisin...
Niin lopulta tajusin asia joka ei haihdu ja katoa... Se pysyy ja kestää... Äidin rakkaus!
Siinä se se kantaa vieläkin ja sen arvo ja määrä ei ole haihtunut.
Se pitää noita ihania muistojakin yllä.
Kyllä täällä pärjätään, taidan lähettää vaan rukous terveiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti